Archive

Posts Tagged ‘pikavippi’

Suomen pikavippipalvelut ovat muutaman yrittäjän käsissä

joulukuu 18th, 2010 5 comments

Oletko koskaan ihmetellyt, miksi kaikki lainapalvelut vaikuttavat jokseenkin identtisiltä? Sivujen ulkoasu on monissa palveluissa hyvin samankaltainen; lainasummat, ehdot ja todelliset vuosikorot ovat kaikki samoissa kohdissa kymmenillä eri sivuilla. Sattumaa? Ei niinkään. Todellisuus on että suurin osa Suomen pikavippipalveluista on muutaman yrittäjän käsissä.

Read more…

Processing your request, Please wait....

Pikalainayrityksistä ei toistaiseksi pankkeja

kesäkuu 2nd, 2010 No comments

Fivalle on tullut kaksi hakemusta pikalainayrityksiltä. Kahden ensimmäisen hakemuksen takana ovat Risicum ja Ferratum joista kuitenkin Risicum on vetänyt oman hakemuksensa oma-aloitteisesti pois. Ferratumin hakemusta käsitellään vielä. Pankiksi pääseminen tarkoittaa käytännössä sitä, että voi ottaa vastaa talletuksia. Rima tälle on kuitenkin korkea ja pysyy korkealla jatkossakin. Finassivalvonta vastaa toimiluvan ehtojen täyttämisestä.

Fivan neuvonantaja Erkki Kotnkanen kertoo, että kyse on perimmiltään yksityisten sijoittajien riskien muuntamisesta tallettajien riskeiksi. Tallettajn turvan varmistamiseksi on erittäin tärkeää, että toiminta on tukevalla taloudellisella pohjalla.

Nykymallissa pikalaina myönnetään yrityksen sijoittajien tai omistajien rahoista. Pankiksi muuttunut pikalaina yritys rupeaisi lainaamaan rahaa, joka kerätään pankkitalletuksien muodossa muilta asiakkailta.

– Teemme sen riskien hallinnan näkökulmasta ja sen varmistamiseksi, että pankkia johdetaan varovaisten ja terveiden liikeperiaatteiden mukaisesti. Huomiota kiinnitetään sopimusehtojen kohtuullisuuteen, ettei talletuspankin toimilupa menisi yritykselle, jonka myöhemmin todettaisiin syyllistyneen koronkiskontaan, sanoo Kontkanen.

Fivan mukaan jokainen hakija tutkitaan perusteellisesti. Pikalainayrityksissä juuri koronkiskontaan liittyvä kohta aiheuttaa epäselvyyksiä. Pikalaina yritykset pyytävät tunnetusti erittäin korkeita korkoja, mutta onhan kyseessä toisaalta hyvin pienet ja lyhytaikaiset lainat. Matalilla koroilla liiketoiminta tuskin olisi järkevää.

Koronkiskontaa koskeva uusi lainsäädäntö astui voimaan tänä keväänä.

– Pikavippiyritysten perimät korot ovat huomattavan korkeita. Osittain on epäselvää menevätkö ne kiskonnan puolelle. Tässä harkitaan varainhankinnan kustannusten ja lainarahan hinnan eroa, sanoo Kontkanen.

Jos pikalainayritys voisi ottaa vastaan talletuksia, voisi se myöntää tallettajille vaikkapa kolmen prosentin vuosikorkoa mutta silti vaatia lainoistaan useiden satojen prosenttien korkoja. Tärkeää on huomioida myös talletussuoja, jonka piiriin myös pikalainayritysten talletukset kuuluisivat avain kuten tavallistenkin pankkien.

Processing your request, Please wait....

Laiton pikavippi kuluitta takaisin

tammikuu 11th, 2010 No comments

Taloussanomat kertoi aiemmin, että kuluttajavirasto on käynyt agressiivisesti pikavippiyritysten kimppuun toimittamalla 20 yritykselle markkinointikieltoa edeltävän kirjeen. Kirje lähtetään, koska yritysten voidaan katsoa harjoittaneen laitonta markkinointia.

Viraston moitteet liittyvät siihen, että moni vippiyritys on jättänyt lainaehdot toimittamatta. Lainaehdot tulee toimittaa kuluttajalle henkilökohtaisesti. Ehtojen kertominen nettisivuilla ei ole riittävää vaan ehdot pitää lähettää esimerkiksi säkhöpostilla

– Jos asiakas ei ole saanut toimitusehtoja henkilökohtaisesti, hän voi maksaa lainapääoman ilman kuluja takaisin, sanoo Kuluttajaviraston lakimies Gunveig Planting-Visa Aamulehdelle.

Pikavippi.ws julkaisi tänään uuden pikavippiyrityksen, Osuusluoton.  Kävijöiden toivotaan antavan uudelle yritykselle arvosana pikaisesti!

Processing your request, Please wait....

Joustoluotto helposti

tammikuu 3rd, 2010 No comments

Joustolaina helposti

Hae lainaa 1000-4000 euroa. Yli 25-vuotiaille. Ensimmäinen vuosi lyhennysvapaa.

Lainaa heti 50-1000 euroa: Euroloan.fi

Saat rahat tilille heti.

Tämä artikkeli kannattaa lukea, jos harkitset joustoluoton ottamista. Tässä artikkelissa vertailemme erilaisia joustoluottoja, jotta voit helposti päättää, mikä sopii sinulle parhaiten.

Kun haet joustoluottoa, kannattaa selvittää kuinka paljon rahaa ihan oikeasti tarvitsee. Joustoluottojen korot ovat suhteellisen korkeita, joten ylimääräistä lainaa ei kannata ottaa. Toki ensin on syytä miettä onko laina aivan ehdottoman välttämätön.

Seuraavaksi sinun tulee laskea, kuinka paljon rahaa voit käyttää lainantakaisinmaksuun. Tämä määrittää pitkälti sen, kuinka suuren lainan voit ottaa.

Joustoluottoja on oikeastaan kolmea tyyppiä. Pikavipit ovat hyvin pieniä, 50-500 euron minilainoja, jotka maksetaan takaisin muutaman viikon sisällä lainan ottamisesta.

Kulutusluotot ovat huomattavasti isompia jopa 25000 euron lainoja, joiden takaisinmaksuaika vaihtelee vuoden ja jopa kymmenen vuoden välillä.

Helpoin, ja samalla kallein vaihtoehto, vaihtoehto lainaamiseen on pikavippi. Se kannattaa hakea verkossa. Tekstiviestivipeistä peritään kallis tekstarimaksu. Pikavippi tulee maksaa takaisin niin pian kuin mahdollista, sillä laina on erittäin kallista. Pikavipin todellinen vuosikorko voi olla jopa 1500 %. Esimerkiksi 100 euron pikavipistä voi joutua maksamaan takaisin 30 päivän päästä 150 euroa.

Etuna on se, että pikavipin saa melkein kuka tahansa ja rahat saa usein tilille heti. Pikavippi on siis nopea, mutta kallis vaihtoehto.’

Vanhoja ja tunnettuja Suomalaisia pikavippifirmoja ovat mm. Risicum ja Pikavippi.fi. Uusia tulokkaita ovat Laatulaina, Perhelaina, Plussavippi, Vippitili ja Sopulaina. Näiltä yrityksiltä kannattaa hakea vippi, kun tarvitset lainaa 300€-500€ ja haluat maksaa lainan takaisin 7-30 päivän kuluessa.

Isompi Joustoluotto

Isommat joustoluotot ovat suuruudeltaan noin 1000-5000 euroa. Näiden saaminen ei vielä vaadi vakuuksia, mutta luottotiedot pitää olla kunnossa. Joustoluottohakemuksen käsittelyssä menee usein useita viikkoa. Lainat ovat pikavippeihin verrattuna selvästi suurempia ja ennen halvempia, vaikka halvoiksi näitäkään lainoja ei missään tapauksessa voi sanoa. Näiden isojen joustoluottojen todellinen vuosikorko pyörii usein noin 30% tienoilla.

Halpa ja luotettava isompia joustoluottoja tarjoava yritys Suomessa on Joustolaina. Joustolainalta saat erittäin kilpailukykyistä lainaa nopeasti. Luottotiedot pitää kuitenkin olla kunnossa!

Kätevä tapa kilpailuttaa Joustoluottosi on Etua.fi tai Freedom Rahoitus.

Processing your request, Please wait....

Yksityislaina

joulukuu 8th, 2009 No comments

Yksityislainat ovat erilaisten yritysten erilaisissa muodoissa myöntämiä pikalainoja ja kulutusluottoja. Tämän tyyppinen lainaaminen on yleistynyt 2000-luvulla huomattavasti, johtuen sen vaivattomuudesta ja toisaalta ihmisten muuttuvista elämäntilanteista. Pikalaina auttaa tilanteissa, jossa omat rahat ovat tilapäisesti loppu ja kohdalle osuu jokin menoerä. Kulutusluotto on sen sijaan ratkaisu, mikäli tarvitset lainaa useamman tuhat euroa. Moni ottaa lainaa esimerkiksi yllättävän laskun maksamiseen ennen palkkapäivää tai mikäli haluaa hieman ylimääräistä matkakassaan. Read more…

Processing your request, Please wait....

Lainaa ilman vakuuksia

marraskuu 5th, 2009 No comments

Ostosraha 400-2500 euroa

Kulutusluotto 400–2500 euroa, yli 21-vuotaille. Saat rahat heti tilille.

Freedom Rahoitus 1000-25000 euroa

Jos olet yli 25-vuotias ja sinulla on vähintään 1500 euron säännölliset kuukausitulot, voit saada Freedom Lainaa 500-25000 euroa jopa 6 % vuosikorolla

Nopsalaina 500-10000 euroa

Nopsalaina lainaa 500-10000 euroa ja reilut maksuajat. Lainaa myös 18-vuotiaalle.

Pikalainat

Everyday 300€

Everyday.fi on uudenlainen lainapalvelu, joka tuo virtuaalisen luottokortin ominaisuuksia käyttäjälleen. Luottoa myönnetään 300 euroon asti yli 18-vuotiaille. Hae tästä!

Euroloan 50-1000 euroa

Euroloan myöntää yli 18-vuotaille lainaa 50-1000 euroa joustavasti. Pikavippiä euron tarkkuudella, hae tästä.

Kaikista säntillisimmänkin taloudenpitäjän saattaa silloin tällöin yllättää yllättävät menot tai muu yllättävä rahantarve. ”Kulutuksen rahoittaminen terveellä pohjalla on rasvaa talouden rattaisiin”, Nordean yksikönjohtaja Jussi Mekkonen muotoilee.

Sampo-konsernin pankkitoiminnasta vastaava entinen toimitusjohtaja Mika Ihamuotila antaa kulutusluoton pyytäjille synninpäästön. Lyhytaikaisen vipin hakeminen pankilta on täysin normaalia, eikä tarvitse nolostua.

Välillä lainaa on myös hyvä saada ilman vakuuksia, ja tässä artikellissa selvitämmekin erilaisia tapoja saada lainaa ilman vakuuksia. Lainaa on tarjolla paljon ja eri muodoissa joten kannattaa käyttää hetki eri vaihtoehtojen vertailuun. Vakuudeton laina saattaa usein olla hyvinkin kallista, joten se kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa jos vain aikaa on. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaa pitää sitä, että mitä pienempi laina sitä suuremmat kustannukset suhteessa lainapääomaan. Kannattaa siis suosia isoja lainoja harvoin kuin pieniä lainoja usein.

Pieni vippi ei kannata koskaan. Kun haluaa ottaa lainaa ilman vakuuksia on käytännössä kolme vaihtoehtoa. Kulutusluotot ja pikavipit, luottokortit sekä lainan kilpailuttaminen. Read more…

Processing your request, Please wait....

Uusia Pikavippi Yrityksiä lisätty

lokakuu 26th, 2009 2 comments

Credit24 tarjoaa rahoitusta arkipäivän tarpeisiin niillä ehdoilla, että asiakas on 19-vuotias ja luottotiedoissa ei ole ilmennyt ongelmia. Credit24-palvelusta asiakas voi saada joko pikavippiä tai suurempia menoja varten jopa kulutusluottoa.

http://www.pikavippi.ws/credit24/

Easy Creditiltä voit hakea pikalainoja helposti verkkohakemuksella. Vanhoille asiakkaille tarjolla on myös mahdollisuus tekstiviestivippiin. Read more…

Processing your request, Please wait....

Pikavippi Vertailu

lokakuu 17th, 2009 No comments

Tämän vertailun ideana on listata kaikki suomalaiset pikavippi & pikalaina yritykset sekä tärkeimmät tiedot heidän lainoistaan. Vertailun avulla sinun on helppo löytää halvin ja sinulle sopivin pikavippi.

Alempaa löytyy myös kulutusluotto vertailu, jos hakusessa on hieman isompi laina. Vippivertailu on lähinnä pieniä vippejä varten, yli 4000€ lainat ovat kulutusluottojen puolella.

Muualta netistä löytyy myös laadukkaita pikavippi vertailuja.

Klikkaa sarakkeiden otsikoita järjestelläksesi lainat eri tavoin.

Palvelu Lainavaihtoehdot Laina-ajat pv. Minimi-ikä Arvio
Ainalaina 50-300 € 14-30 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.32 / 5) Loading ... Loading ...
Apulaina 50-300 € 14-30 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.35 / 5) Loading ... Loading ...
Amex-pikalaina 100-300 € 14 18 v.
Credit24 50-1000 € 14-90 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.13 / 5) Loading ... Loading ...
Easy Credit 100 € 15-30 20 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (1.33 / 5) Loading ... Loading ...
Easylaina 50-300 € 14-28 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.57 / 5) Loading ... Loading ...
Ege.fi 50-1000 € 14-30 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.63 / 5) Loading ... Loading ...
EuroMesta 20-150 € 14-21 20 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.15 / 5) Loading ... Loading ...
Euroraha 50-200 € 14 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.08 / 5) Loading ... Loading ...
Everyday Laina 300 € 30-90 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.86 / 5) Loading ... Loading ...
Fast Money 50-300 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.47 / 5) Loading ... Loading ...
Ferratum 50-300 € 15-30 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.21 / 5) Loading ... Loading ...
Get Capital 20-100 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.92 / 5) Loading ... Loading ...
Gsmlaina 50-400 € 21-31 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.25 / 5) Loading ... Loading ...
Herttavippi 100-700 € 30 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (1.60 / 5) Loading ... Loading ...
Lainahana.fi 20-200 € 14-30 22 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.75 / 5) Loading ... Loading ...
Laatulaina 50-300 € 7-28 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (1.50 / 5) Loading ... Loading ...
Mikrovippi 60-200 € 14 20 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.92 / 5) Loading ... Loading ...
Minilaina 20-240 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.90 / 5) Loading ... Loading ...
Mobilaina 20-200 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.25 / 5) Loading ... Loading ...
Monetti 80-320 € 14-30 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.84 / 5) Loading ... Loading ...
Moneypoint.fi 50-300 € 21 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.08 / 5) Loading ... Loading ...
Novavippi 20-240 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.29 / 5) Loading ... Loading ...
OKMoney 50-400 € 30 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.00 / 5) Loading ... Loading ...
Onnilaina 50-300 € 30 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.83 / 5) Loading ... Loading ...
Ostosraha 400-2500 € 60 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.53 / 5) Loading ... Loading ...
Osuusluotto 50-500 € 14-30 22 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.00 / 5) Loading ... Loading ...
Palkkapäivä 100-500 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.10 / 5) Loading ... Loading ...
Pikalainaa.fi 25-200 € 14 18 v.
PikaVippi 50-200 € 14-30 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.26 / 5) Loading ... Loading ...
Perhelaina 50-300 € 7-28 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.67 / 5) Loading ... Loading ...
Plussavippi 50-300 € 7-28 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.50 / 5) Loading ... Loading ...
Rahahana 100-250 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.57 / 5) Loading ... Loading ...
Rahapuu 100-200 € 14 25 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.57 / 5) Loading ... Loading ...
Rahatalo 100 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.67 / 5) Loading ... Loading ...
Rahavippi 40-250 € 14 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.71 / 5) Loading ... Loading ...
Rehtivippi 50-500 € 14-30 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (1.86 / 5) Loading ... Loading ...
Reissuluotto 100-900 € 30 20 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.86 / 5) Loading ... Loading ...
Risicum Capital 50-400 € 14-30 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.53 / 5) Loading ... Loading ...
Satasenlaina 100 € 7-33 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.00 / 5) Loading ... Loading ...
Satavippi 100 € 14 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.40 / 5) Loading ... Loading ...
SMSCredit.fi 100-400 € 14-30 20 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.14 / 5) Loading ... Loading ...
Suomivippi 50-300 € 30 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.38 / 5) Loading ... Loading ...
Suoravippi 20-400 € 7-28 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.35 / 5) Loading ... Loading ...
Sopulaina 50-300 € 7-28 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.20 / 5) Loading ... Loading ...
Supervippi 20-800 € 14-90 18 v.
Televippi 20-240 € 14 18 v.
Tekstivippi 100-500 € 14-21 19 v.
Terrarahoitus 60-240 € 30 € 21 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.20 / 5) Loading ... Loading ...
Viestilaina 50-300 € 15-31 19 v.
VipMoney 150-250 € 14 19 v.
Vippaaja.fi 40-200 € 14 22 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.00 / 5) Loading ... Loading ...
Vippitili 50-300 € 7-28 19 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2.20 / 5) Loading ... Loading ...
Vippi.fi 100-200 € 7-30 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.40 / 5) Loading ... Loading ...
Vippi 24 50-1000 € 7-30 18 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.25 / 5) Loading ... Loading ...
Vippiluotto 100-1000 € 30-60 20 v.
Vippiraha 40-60 € 14 18 v.
Vippisaitti 50-1000 € 14-30 20 v.
Vivus.fi 1-400 € 1-30 20 v. 1 tähteä2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (3.15 / 5) Loading ... Loading ...
ÖÖ-laina 100 € 21 24 v.

Vippivertailu

Pikavippiä haetaan yleisimmin tekstiviestillä tai verkkopankissa. Jotkut pikavippejä myöntävät firmat antavat lainoja myös puhelimitse.

Verkkopankin kautta lainan hakeminen on nopeinta ja tarjoaa hyvän tietoturvan. Myöskin henkilön henkilöllisyys saadaan varemmenettua varmasti.

Tekstiviestillä vippiä ei kannata ottaa, sillä tästä syntyy kustannuksia jopa 4-5 euroa viestiä kohden. Kulut veloitetaan jopa silloin kun hakemus hylätään. On myös liikkunut spekulaatiota siitä, että jotkut yritykset rahastavat tekstiviestikuluilla tarjoamatta yhtään lainaan-eli hakemuksia ei ole tarkoituskaan hyväksyä.

Pikavippi lainaajan valitseminen saattaa tuntua vaikealta koska markkinoilla on niin monta toimijaa, mutta vertailemalla eri yritysten tarjoamien lainojen todellisia vuosikorkoja saat hyvän tuntuman siitä, mistä laina kannattaa todellisuudessa ottaaa. Todellisessa vuosikorossa otetaan huomioon kaikki lainan aiheuttamat kustannukset! Vaikka kuluttajaviranomaiset sitä edellyttävätkin, kaikki lainantarjoajat eivät todellista vuosikorkoa kuitenkaan ilmoita lainaehdoissaan, ja osa yrityksistä puolestaan ilmoittaa sen todellista pienemmäksi.

Kun vippaat kannattaa lukea myös lainaa ilman vakuuksia ja käyttöluotto artikkelimme.

Kulutusluotto vertailu

Jos etsit halvinta kulutusluottoa, eli lainaa joka on noin 1000€-25000€ välillä, niin kannattaa käyttää lainankilpailutuspalvelua kuten Etua.fi tai Freedom Rahoitus. Näistä voit lukea lisää kulutusluotto sivullamme.

Processing your request, Please wait....