Archive

Posts Tagged ‘risicum’

Pikalaina yrityksistä ei toistaiseksi pankkeja

kesäkuu 2nd, 2010 admin No comments

Fivalle on tullut kaksi hakemusta pikalaina yrityksiltä. Kahden ensimmäisen hakemuksen takana ovat Risicum ja Ferratum joista kuitenkin Risicum on vetänyt oman hakemuksensa oma aloitteisesti pois. Ferratumin hakemusta käsitellään vielä. Pankiksi pääseminen tarkoittaa käytännössä sitä, että voi ottaa vastaa talletuksia. Rima tälle on kuitenkin korkea ja pysyy korkealla jatkossakin. Finassivalvonta vastaa toimiluvan ehtojen täyttämisestä.

Fivan neuvonantaja Erkki Kotnkanen kertoo, että kyse on perimmiltään yksityisten sijoittajien riskien muuntamisesta tallettajien riskeiksi. Tallettajn turvan varmistamiseksi on erittäin tärkeää, että toiminta on tukevalla taloudellisella pohjalla.

Nykymallissa pikalaina myönnetään yrityksen sijoittajien tai omistajien rahoista. Pankiksi muuttunut pikalaina yritys rupeaisi lainaamaan rahaa, joka kerätään pankkitalletuksien muodossa muilta asiakkailta.

– Teemme sen riskien hallinnan näkökulmasta ja sen varmistamiseksi, että pankkia johdetaan varovaisten ja terveiden liikeperiaatteiden mukaisesti. Huomiota kiinnitetään sopimusehtojen kohtuullisuuteen, ettei talletuspankin toimilupa menisi yritykselle, jonka myöhemmin todettaisiin syyllistyneen koronkiskontaan, sanoo Kontkanen.

Fivan mukaan jokainen hakija tutkitaan perusteellisesti. Pikalainayrityksissä juuri koronkiskontaan liittyvä kohta aiheuttaa epäselvyyksiä. Pikalaina yritykset pyytävät tunnetusti erittäin korkeita korkoja, mutta onhan kyseessä toisaalta hyvin pienet ja lyhytaikaiset lainat. Matalilla koroilla liiketoiminta tuskin olisi järkevää.

Koronkiskontaa koskeva uusi lainsäädäntö astui voimaan tänä keväänä.

– Pikavippiyritysten perimät korot ovat huomattavan korkeita. Osittain on epäselvää menevätkö ne kiskonnan puolelle. Tässä harkitaan varainhankinnan kustannusten ja lainarahan hinnan eroa, sanoo Kontkanen.

Jos pikalaina yritys voisi ottaa vastaan talletuksia, voisi se myöntää tallettajille vaikkapa kolmen prosentin vuosikorkoa mutta silti vaatia lainoistaan useiden satojen prosenttien korkoja. Tärkeää on huomioida myös talletussuoja, jonka piiriin myös pikalainayritysten talletukset kuuluisivat avain kuten tavallistenkin pankkien.

Joustoluotto helposti

tammikuu 3rd, 2010 admin No comments

Tämä artikkeli kannattaa lukea, jos harkitset joustoluoton ottamista. Tässä artikkelissa vertailemme erilaisia joustoluottoja, jotta voit helposti päättää, mikä sopii sinulle parhaiten.

Kun haet joustoluottoa, kannattaa selvittää kuinka paljon rahaa ihan oikeasti tarvitsee. Laina maksaa aina jotain, joten kannattaa myös miettä, onko aivan välttämätöntä ottaa lainaa. Seuraavaksi sinun tulee laskea, kuinka paljon rahaa voit käyttää lainantakaisinmaksuun. Tämä määrittää pitkälti sen, kuinka suuren lainan voit ottaa.

Joustoluottoja on oikeastaan kolmea tyyppiä. Pikavipit ovat hyvin pieniä, 50€-500€ minilainoja, jotka maksetaan takaisin muutaman viikon sisällä lainan ottamisesta. Kulutusluotot ovat huomattavasti isompia, jopa 25000€ nousevia lainoja, joiden takaisinmaksuaika vaihtelee vuoden ja jopa kymmenen vuoden välillä.

Näistä kaikista helpoin vaihtoehto on pikavippi. Se kannattaa hakea verkossa, koska puhelimella hakeminen maksaa. Pikavippi tulee maksaa takaisin niin pian kuin mahdollista, sillä laina on erittäin kallista. Pikavipin todellinen vuosikorko voi olla jopa 1500% eli kun otat vippiä vaikka 150€ maksat lainaa takaisin helposti 200€. Etuna on se, että pikavipin saa melkein kuka tahansa ja rahat saa usein tilille heti. Pikavippi on siis nopea, mutta kallis vaihtoehto.’

Vanhoja ja tunnettuja Suomalaisia pikavippifirmoja ovat mm. Risicum ja Pikavippi.fi. Uusia tulokkaita ovat Laatulaina, Perhelaina, Plussavippi, Vippitili ja Sopulaina. Näiltä yrityksiltä kannattaa hakea vippi, kun tarvitset lainaa 300€-500€ ja haluat maksaa lainan takaisin 7-30 päivän kuluessa.

Isompi Joustoluotto

Isommat joustoluotot ovat suuruudeltaan noin 1000€-5000€. Näiden saaminen ei vielä vaadi vakuuksia, mutta luottotiedot pitää olla kunnossa ja hakemuksen käsittelyssä menee usein monta viikkoa. Lainat ovat kuitenkin paljon isompia ja ennen kaikkea huomattavasti halvempia. Näiden isojen joustoluottojen todellinen vuosikorko pyörii usein noin 30% tienoilla.

Halpa ja luotettava isompia joustoluottoja tarjoava yritys Suomessa on Joustolaina. Joustolainalta saat erittäin kilpailukykyistä lainaa nopeasti. Luottotiedot pitää kuitenkin olla kunnossa!

Kätevä tapa kilpailuttaa Joustoluottosi on Etua.fi tai Freedom Rahotus.

Yksityislaina

joulukuu 8th, 2009 admin No comments

Yksityislainat ovat erilaisten yritysten erilaisissa muodoissa myöntämiä pikalainoja ja kulutusluottoja. Tämän tyyppinen lainaaminen on yleistynyt 2000-luvulla huomattavasti, johtuen sen vaivattomuudesta ja toisaalta ihmisten muuttuvista elämäntilanteista. Pikalaina auttaa tilanteissa, jossa omat rahat ovat tilapäisesti loppu ja kohdalle osuu jokin iso menoerä. Moni ottaa lainaa vaikkapa jos täytyy maksaa yllättävä lasku ennen palkkapäivää tai jos haluaa vähän ylimääräistä matkakassaan. Read more…